Tue vapaata mediaa

[Päivitetty 20.2.2023]


Itsenäisen ja puolueettoman median tukeminen – varsinkin alueilla, jossa se on vakavasti uhattuna – on yksi, merkittävä tapa varmistaa demokratian ja sananvapauden toteutumista. Erityisesti Venäjällä on valtava tarve hallinnosta vapaalle, riippumattomalle medialle, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus saada oikeaa tietoa asioiden kulusta, omalla äidinkielellään. Esimerkiksi kaikki alla luetellut venäläismediat ovat joutuneet lopettamaan toimintansa Venäjällä joko sananvapautta rajoittavan lainsäädännön tai painostetuksen / uhkailun vuoksi tai Roskomnadzorin päätöksellä. Uutistoiminta kuitenkin jatkuu ulkomailta – mainostulojen lakattua, usein pitkälti lahjoitusvarojen turvin. Myös Ukrainan media on sodan vuoksi uhattuna. Alla on linkit merkittävimmille venäläisille ja ukrainalaisille uutissivustoille, jossa on mahdollista tehdä lahjoitus toiminnan jatkamiselle. Kukin linkki avautuu uuteen välilehteen.

Ukraina-aita Helsingin Suvilahdessa. Kuva: Omri ry

Reporters sans frontières (RSF) eli Toimittajat ilman rajoja on kansainvälinen, maailmanlaajuisen lehdistönvapauden toteutumiseen tähtäävä järjestö.


Pen International on kansainvälinen kirjailijajärjestö, joka puolustaa sananvapautta ja edistää kirjallisuutta.


Mediataloja

The Kyiv Independent (Maa: Ukraina – Kieli: englanti)

The New Voice of Ukraine (Maa: Ukraina – Kielet: englanti, ukraina, venäjä)

The Insider (Maa: Venäjä – Kielet: englanti, venäjä)

Mediazona (Maa: Venäjä – Kielet: englanti, venäjä)

Meduza (Maa: Venäjä – Kielet: englanti, venäjä)

Novaya Gazeta (Maa: Venäjä – Kieli: venäjä)

The Moscow Times (Maa: Venäjä – Kielet: englanti, venäjä)

OCCRP (Maa: Venäjä – Kielet: englanti, venäjä)


Vuoden 2022 Nobelin rauhapalkinto jaettiin vangitun, Valko-Venäläisen ihmisoikeustaistelijan Ales Bialiatskinin, venäläisen – mutta kotimaassaan kielletyn – ihmisoikeusjärjestö Memorialin sekä ukrainalaisen Center for Civil Liberties (CCL) -ihmisoikeusjärjestön kesken. Viimeksi mainittu taho tutkii mm. Venäjän armeijan, Ukrainassa siviileihin kohdistamia sotarikoksia. Lahjoituksia heidän työhönsä voi tehdä täällä.

Palaa pääsivulle.