Lahjoita kamiina Ukrainaan

[Päivitetty 16.10.2026]

Kamiinakeräyksemme on käynnissä!


Tulevana talvena kamiinoilla saattaa olla ukrainalaisille suurempi merkitys kuin koskaan aiemmin.

Venäjä jatkaa järjestelmällisiä iskuja Ukrainan energia- ja lämmitysinfrastruktuuriin. YK on todennut tällaisten järjestelmällisten iskujen rikkovan kansainvälistä humanitaarista oikeutta. Viime talvena iskujen seurauksena miljoonat ihmiset kärsivät sähkökatkoista ja sadat tuhannet jäivät ajoittain ilman lämmitystä ja lämmintä vettä. Kesällä 2026 julkaistun YK:n raportin mukaan keskitettyä lämmitysinfrastruktuuria vastaan tehtiin toistuvia iskuja, ja pahimmillaan ihmiset joutuivat selviytymään viikkoja ilman lämpöä pakkasen painuessa alle –20 asteen.

Syksyllä iskut energiainfrastruktuuriin ovat jälleen voimistuneet. Syyskuun lopun laaja hyökkäys aiheutti sähkökatkoja ja vaurioita useilla alueilla juuri talven lähestyessä.

Me emme pysty estämään iskuja. Mutta pystymme auttamaan ihmisiä pärjäämään.


188 eurolla rahoitat yhden kamiinan Ukrainaan.


Verkkokaupan kautta kamiinoita voi lahjoittaa kokonaisina, 188 euroa kappaleelta. Muun suuruiset kamiinoihin tarkoitetut lahjoitukset voi suorittaa pankkitilillemme FI63 4730 0010 6294 58.

Jos et halua nimeäsi osallistujalistalle, käytä viitenumeroa 1889. Jos haluat nimesi tai nimimerkkisi osallistujalistalle, jätä viitenumero tyhjäksi ja kirjoita maksun viestikenttään KAMIINA sekä nimi tai nimimerkki, esimerkiksi KAMIINA Metsänpeikko. Verkkokaupan kautta tehdyissä lahjoituksissa nimi tai nimimerkki tulisi kirjata ”Lisätiedot” -kenttään.

Verkkomaksupalveluntarjoajan (VismaPay) asettaman rajoituksen vuoksi yhden verkkomaksun enimmäismäärä on 10´000 euroa.

Rahankeräysnumero: RA/2023/1495

Toimittamamme kamiina hyötykäytössä Ukrainassa. [Kuva luvalla.]

Miksi juuri kamiina?

Kun sähköä tai muuta lämmitystä ei ole, kamiina toimii riippumatta sähköverkosta tai kaasunjakelusta. Se tuottaa lämpöä, ja sen avulla voidaan myös valmistaa ruokaa ja lämmittää vettä. Polttopuuta on Ukrainassa saatavilla paikallisesti hyvin, eikä sen käyttö ole riippuvaista vaurioituneesta energiainfrastruktuurista.


Jo yli 5600 kamiinaa on toimitettu kauttamme Ukrainaan.


Kamiinoita rekasta ulos purettuna Ukrainassa. Kuva luvalla.

Miksi kamiinoita tarvitaan yhä?

Palaamme kamiinaprojektiin, koska tarve on jälleen suuri. Venäjän yhä rajummat iskut Ukrainan siviili- ja energiainfrastruktuuriin sekä Ukrainan heikentynyt kyky torjua niitä ovat johtaneet tilanteeseen, jossa ihmisten arjen perusedellytyksiä tuhotaan nyt kovalla kädellä. Ukrainalaiset tiedostavat tilanteen hyvin ja ovat pyytäneet meiltä jälleen kamiinoita avuksi tulevaan talveen.

Mihin kamiinat menevät?

Kamiinoita toimitetaan Ukrainassa sinne, missä sähkön tai muun lämmityksen saatavuus on heikkoa tai epävarmaa. Vastaanottajina voivat olla esimerkiksi kodit, hoivapaikat, puolustajien korsut ja muut rakennukset, joissa vaihtoehtoista lämmönlähdettä tarvitaan.


Valurautainen kamiina pommisuojaksi muutetussa kellarissa, Kiovassa. Kuva: Omri ry
Porapaalujen hukkapaloja, ”Mad Max” -kamiinoiksi muutettuna. Kuva: YIT / Kruunusillat allianssi
Sähköntuotannon turvaavia aggregaatteja löytyy liki jokaisen liikkeen edestä Kiovassa. Kuva: Omri ry

Kamiinaprojektimme mediassa:


Ilman savupiippua 54 cm korkea kamiina painaa noin 26,7 kiloa, sisältäen irroitettavan arinan. Mukaan kuuluvan savupiipun kanssa sen korkeus on noin 1,3 metriä. Kamiinaa on suunniteltu ensisijaisesti ulkokäyttöön, mutta sitä voidaan käyttää myös sisätiloissa, sillä sen savupiippu on yhdistettävissä palohormistoon. Sisätiloissa kamiina toimii sekä tilan lämmönlähteenä, että mahdollistaa lämpimien ruokien valmistuksen. Sähkö- ja kaasupulasta kärsivillä alueilla kamiina saattaa olla ainoa lämmönlähde kodeissa, kouluissa, lastentarhoissa ja esimerkiksi hoitolaitoksissa. Kamiinan yleisiä ominaisuuksia ovat nopea lämmönluovutus-, mutta toisaalta pieni lämmönvarauskyky. Jälkimmäistä voidaan paikan päällä parantaa, esimerkiksi latomalla kamiinan ympärille irtotiiliä.

Kamiina lähdössä uudelle, silmin nähden onnelliselle saajalleen. [Kuva luvalla.]
Ensituli sytytetty kylmänä olleeseen taloon. [Kuva luvalla.]
Jotta sisällä ei tarvittaisi talvivaatteita.
[Kuva: luvalla.]
Pariskunta on noutanut heille lahjoitetun kamiinan.
[Kuva luvalla.]

Huom! Ukrainaan toimitettavat hätäapukamiinat eivät ole EU:n rakennustuoteasetuksen vaatimusten eivätkä ekosuunnitteludirektiivin mukaisia tuotteita. Näitä niin sanottuja hätäapukamiinoita ei näin ollen tule käyttää asuinhuoneistojen tavanomaisina kiinteän polttoaineen lämmityslaitteina. Lisätietoja: Tukes

Usein kysytyt kysymykset (UKK), koskien kamiinoita Ukrainaan, löydät täältä.


Tyytyväinen käyttäjä. [Kuva luvalla.]
Kamiina kylpyhuonetta lämmittämässä.
[Kuva luvalla.]
Äiti & lapset kamiinan lämmössä.
[Kuva luvalla.]
Ruoka lämpenemässä. [Kuva luvalla.]

Katso lisää päivityksiä kamiinoista


Ukrainaan toimitettu kauttamme 5631 kamiinaa !

Lahjoittajia: 2821

Kamiinaprojektin osallistujat
Projektin tukijoiden nimet ja nimimerkit löytyvät nyt omalta sivultaan.
Katso osallistujalista täältä!


Valmiita kamiinoita lavoilla. Kuva: Metalli Piiroinen Oy

Lisätiedot:

Paluu pääsivulle.