Usein kysytyt kysymykset

[Päivitetty 16.10.2026]


Varainkeräys

Onko yhdistyksellänne rahankeräyslupa?

Ensimmäinen pienkeräyksemme (lupa RA/2023/73) oli voimassa pienkeräyksen yleisten sääntöjen puitteissa kolme kuukautta, ajanjakson 17.1.2023 – 16.4.2023. Toinen pienkeräyksemme (lupa RA/2023/638) oli voimassa 24.05.2023 – 23.08.2023. Tällä hetkellä käynissä on rahankeräys luvalla RA/2023/1495. Lupa on voimassa toistaiseksi.

Ettekö te saa kaikki tavarat lahjoituksina? Miksi rahankeräys?

Saamme paljon hyödyllisiä tuotteita lahjoituksina. Esimerkiksi itse neulottuja villasukkia meille toimitettiin talvekausina 2022-2024 tasan 20’000 paria. Ne eivät kuitenkaan päädy kohteisiin Ukrainassa itsekseen. Matkakulut muodostavatkin suurimman yksittäisen menoerän, jota varten pienkeräyksiin alun perin päätimme ryhtyä. Edestakainen matka Ukrainan Kiovaan maksaa jo pelkän polttoaineen osalta noin 450-650 euroa per ajoneuvo. Ja esimerkiksi lähes kaikki Ukrainaan toimittamamme moottorisahat, dronet, paristot ja varavirtalähteet sekä otsalamput olemme ostaneet itse, koska lahjoituksina niitä saamme vain pieniä määriä – ja kovin satunnaisesti.

Miten voin olla varma, että teille lähetettävät tavarat päätyvät Ukrainaan?

Ensisijaisesi toimitamme lahjoitukset itse suoraan Ukrainaan. Toissijaisesti voimme kuljetuttaa niitä myös yhteistyökumppaniemme kautta, jos muiden toimijoiden kuljetukset sen mahdollistavat. (Vastaavasti kuljetamme myös yhteistyökumppaniemme lahjoituksia heidän puolestaan.) Parhaamme mukaan pyrimme päivittämään valokuvin lahjoitusten matkaa Ukrainaan, niin kotisivuillemme, kuin sosiaaliseen mediaankin (Facebook, Instagram, Bluesky, YouTube). Jokaisen tuotteen päätyminen (ja dokumentointi) varmuudella sille tarkoitetulle taholle on jo tavaramääränkin (kymmeniä tuhansia artikkeleita) vuoksi mahdotonta. Emme suinkaan ole ainoa tavaroita Ukrainaan kuljettava taho; Kotisivujemme ”Tarjoa tavarakuljetusta Ukrainaan” -osioon olemme pyrkineet listaamaan kaikki muutkin alan toimijat. Itsellesi sopivimman vastaanottopisteen löydät ”Lahjoita tavaroita” -osion ”Tavaroiden vastaanottopisteet” -kohdasta.


Verkkokauppa

Miksei kaikkia verkkokaupan tuotteita voi ostaa myös itselleen?

Ukraina on pinta-alaltaan liki puolet Suomea suurempi. Asukkaita siellä on yli seitsemän kertaa enemmän kuin Suomessa. Tästä syystä verkkokauppamme ensisijainen tavoite on mahdollistaa suurten määrien tavaroiden ja tarvikkeiden toimitukset Ukrainaan. Nämä ovat tuotteita, joista Ukrainassa on suuri pula ja joita he ovat itse tämän vuoksi meiltä toivoneet. Kun maksajia on paljon, saamme toimitettua myös apua paljon. Lisäksi verkkokauppamme mahdollistaa jokaiselle osallistumisen tavalla, joka vastaa hänen toiveitaan lahjoituksista. Ukrainan tilanne mielessä, tavarantoimittajamme ovat hinnoitelleet omat tuotteensa siten, että niiden kaupallinen myynti ei välttämättä ole kannattavaa tai se on vähintäänkin uhka vakiintuneille jälleenmyyjille. Tästäkin syystä olemme sopineet, ettemme myy verkkokauppamme Ukraina-tuotteita Suomen markkinoille. Huomioithan, että Ukraina-tuotteiden omistusoikeus ei missään vaiheessa siirry ostajille, vaan ostos katsotaan lahjoitetuksi Ukrainaan ostohetkellä.


Neuleet

Voiko teille lähettää myös pipoja ja lapasia?

Villasukkien lisäksi kaikki muutkin hyödylliset ja hyväkuntoiset neuleet ovat tervetulleita, kuten lapaset ja erityisesti ampujanlapaset, pipot, kaulaliinat, lämpimät peitteet sekä muut kylmissä oloissa käyttökelpoiset neuleet ja talvivaatteet.

Avustustarvikkeiden tarve muuttuu jatkuvasti, joten tärkeintä on, että lahjoitukset vastaavat vastaanottajien todellisia tarpeita. Kuten kaiken avustustoiminnan, myös neule- ja vaatetusavun tulisi perustua siihen, mistä Ukrainassa kulloinkin on hyötyä.

Onko villasukat pakko neuloa Pro Ukraina -neuleohjeen mukaan?

Villasukkia ja lapasia voi siviileille neuloa kaiken kokoisia sekä kaikissa väreissä ja kuoseissa. Armeijan käyttöön aiotut tuotteet tulisivat olla neulottuja maanläheisistä väreistä. Ainoa vaatimuksemme sukille ja lapasille on asetettu niiden materiaalille: Jotta ne ajaisivat niiden oleellista käyttötarkoitusta, tulisi niiden valmistukseen käytettävän langan – nimensä mukaisesti – sisältää vähintään 50% villaa. Sama sääntö koskee toki myös mahdollisesti valmiina ostettuja tuotteita. Toisaalta sukissa olisi suotavaa olla jonkin verran keinokuituja (esim. polyamidia), tuomaan villalankaan nähden parempaa kulutuskestävyyttä. Suosittelemme villan osuudeksi 70-80%, lopun ollessa kulutuskestävyyttä parantavia keinokuituja.

Onko villasukissa käytettävä lanka oltava Novitan 7 veljestä?

Ei. Saajien kannalta oleellista on ainoastaan se, että ne pitävät heidät lämpiminä. Ks. myös edellisen kysymyksen vastaus.

Voinko osallistua keräykseenne tehdasvalmisteisilla sukilla?

Toki. Ks. myös edellisen kysymyksen vastaus.

Voiko keräykseen toimittaa myös jo vähän käytettyjä villasukkia?

Keräyksen aikana aikaisempi vastauksemme oli ”Jos sukat ovat ehjät, puhtaat ja siistit, niin miksipä ei.” Koska ohjeistuksesta huolimatta olemme saaneet suuret määrät virttyneitä, rispaantuneita, puhki kuluneita ja erittäin likaisia villasukkia, olemme päättäneet olla vastaanottamatta niitä enää jatkossa. Ei olisi tarkoituksenmukaista, että lahjan saaja joutuisi ensimmäiseksi – missä lie olosuhteissa – pesemään ja korjaamaan lahjoitusta käyttökuntoon. Monet lahjoituksia vastaanottavat tahot ovat valittaneet samaa asiaa: lahjoituksina saatujen, mutta täysin epäkuranttien tavaroiden hävittäminen, vie sekä aikaa että rahaa muulta avustustoiminnalta.

Pitääkö toimitus sopia etukäteen, neuleita itse tuotaessa?

Näin voidaan toki toimia, mutta se ei ole välttämätöntä. Pro Ukraina -keräyspiste sijaitsee Silakujan ja Valjaskujan risteyksessä. Postiosoitteemme on Silakuja 27, mutta sisäänkäynti löytyy Valjaskujan puolelta. Mikäli kukaan ei sattuisi olemaan paikalla, voi lahjoitukset jättää sisäänkäynnin katokseen, suuren ”Lahjoitusten vastaanotto” -kyltin läheisyyteen.

Mihin mennessä villasukat ovat oltava perillä (Vantaalla)?

Villasukkia, lapasia (ja muita keräämiämme tavaroita) lähti keräyksen aikana Ukrainaan noin neljän viikon välein.

Mistä löydän minua lähinnä olevan keräyspisteen?

Jos olette toimittamassa tuotteita Omri ry:n Pro Ukraina -keräykseen, keräyspisteitä on vain yksi: Silakuja 27, Vantaalla. Tavaroita ukrainalaisten hyväksi keräävät monet muutkin toimijat. Löydät heidät sivustomme ”Lahjoita tavaroita” -osion alareunasta, kohdasta ”Tavaroiden vastaanottopisteet.” Osa toimijoista kerää tavaraa ainoastaan Ukrainaan lähetettäväksi, osa tänne paenneille ukrainalaisille. Muutamat toimijat molemmille. Jos lahjoitettavaksi aiottuja tuotteita ei löydy vastaanotettavien tavaroiden listalta, varmistathan ennen käyntiä niiden soveltuvuuden Ukrainan avuksi. Ukrainalle tarpeettomia tuotteita emme ota vastaan.

Olen liikuntarajoitteinen. Voitteko noutaa neulomani sukat?

Pääsääntöisesti emme nouda lahjoituksia. Tähän on perusteltu syy; kaikki noutoihin laittamamme aika ja rahat ovat poissa jostain muusta lahjoitustoiminnastamme. Mikäli asutte pääkaupunkiseudulla, noudot saattavat kuitenkin tulla kyseeseen, jos lahjoitus on erityisen merkittävä tai jos se osuu hyvin yhteen muiden ajojemme kanssa.


Kamiinat

Kenelle kamiinat Ukrainassa päätyvät? Ja kuka niiden saajat päättävät?

Omri ry | Pro Ukraina järjestää kamiinoille kuljetuksen Ukrainaan, jossa kuorma luovutetaan paikallisten yhteistyökumppaniemme kautta maan armeijalle, sosiaalitoimelle, viranomaisille ja/tai virallisille avustusjärjestöille.1) Emme luonnollisestikaan itse pysyneet valvomaan jokaisen kamiinan luovutusta. Luotamme tässä paikallisten viranomaisten ja avustusjärjestöjen harkintaan. Heillä on paras paikallinen tieto, kamiinoiden saajien kiireellisyyttä arvioitaessa.

Milloin hankkimamme kamiinat ovat hyötykäytössä Ukrainassa?

Kamiinan matka lahjoituksesta loppukäyttäjälle vie aikaa. Emme luonnollisestikaan pidä valmiita kamiinoita varastossa, vaan tilaamme niitä valmistajalta erissä, sitä mukaan kun saamme niille rahoituksen. Yleensä tämä tapahtuu vasta vähintään noin sadan kappaleen kohdalla. Tämän jälkeen kamiinoiden osat leikataan ja taivutetaan, kamiinat hitsataan valmiiksi ja viimeistellään. Joudumme vielä odottelemaan, että kuljetusta varten saadaan riittävä määrä kamiinoita täyteen kuormaan. Kuljetus Ukrainaan tilataan usein vasta, kun täysi kuorma (noin 648–672 kamiinaa) on kasassa. Kamiinat kuljetetaan perille, puretaan ja jaetaan vastaanottajille. Koko ketju lahjoituksesta loppukäyttäjälle kestää yleensä noin 1–1,5 kuukautta. Siksi kamiinoiden rahoittaminen hyvissä ajoin ennen kovimpia pakkasia on tärkeää. Jos avuntarpeeseen havahdutaan vasta keskellä talvea, voi olla, että kyseisellä lahjoituksella rahoitettu kamiina ehtii perille vasta kevään jo tehdessä tuloa.

Onko kamiinaprojektiin osallistumiselle / rahojen tilitykselle takarajaa?

Kaikki projektin voimassaoloaikana lahjoietetut kamiinat toimitetaan Ukrainaan ensi tilassa, niiden valmistuttua – yleensä täysinä rekkakuormina. Loput kamiinat kuljetamme / kuljetutamme muiden avustuskuljetusten mukana, siten, kun niitä saimme kuormien mukaan mahtumaan.

Siirsin toissapäivänä tilillenne rahaa. Miksei nimeäni näy lahjoittaneiden listalla?

Omri ry | Pro ukrainalla ei ole lainkaan palkattua henkilökuntaa, vaan toimintaa pyörittää joukko työssäkäyviä vapaaehtoisia. Pankkiasioita hoitaa vain yksi henkilö. Pyrimme tietenkin saamaan kaikkien kamiinaprojektiin osallistuneiden nimet lahjoittaneiden listalle ensi tilassa. Edellä mainitusta syystä kirjauksiin tulisi kuitenkin sallia vähintään viikon viive, ennen kuin asiaa kannattaa yhteydenottolomakkeen kautta meiltä tiedustella. Tämä tietenkin olettaen, että maksun Lisätiedot- tai viestikenttään oli lahjoittajan nimi ilmoitettu.

Voinko saada kamiinoita Ukrainaan hankkineiden listalla olevan nimeni linkitettyä sosiaalisen median profiiliini?

Onnistuu kyllä. Lähetä meille yhteydenottolomakkeen tai sähköpostin (info@omri.fi) kautta nimesi, kuvakaappaus maksusta (jotta voimme todeta oikean ihmisen olevan pyynnön takana) sekä toivotun linkin. Pidätämme oikeuden olla linkittämättä lahjoittajan nimeä, jos ehdotettu linkki on jollain tapaa sopimaton.

Mistä voin ostaa itselleni valmistamanne kamiinan?

Ette mistään. Myydyt kamiinat ovat Ukrainaan tarkoitettuja hätäapukamiinoita, joiden tarkoitus on pelastaa ihmisiä paleltumasta, sekä mahdollistaa lämpimien ruokien valmistus – mieluiten ulkotiloissa. Nämä kamiinat eivät myöskään ole EU:n rakennustuoteasetuksen vaatimusten eikä ekosuunnitteludirektiivin mukaisia tuotteita, eikä niiden paloturvallisuusominaisuuksia ole testattu.

Miksei tarjoamianne kamiinoita valmisteta Ukrainassa? Sillä olisi sekä työllistävä vaikutus ja hintakin varmaan halvempi.

Kamiinoiden valmistaminen paikan päällä olisi kieltämättä normaaliolosuhteissa optimiratkaisu. Ja mahdollisesti jopa edullisempaa. Valitettavasti Ukrainassa ei tällä hetkellä vallitse normaalit olosuhteet. Ukrainassa on puutetta niin laadukkaista, kamiinaan valmistukseen sopivista materiaaleista, hitsaukseen tarvittavasta sähköstä ja/tai kaasusta, kuin myös henkilökunnasta. (Moni alan osaaja on rintamalla tai muissa olosuhteiden vaatimissa hitsaustöissä.) Lisäksi sotaponnistelut työllistävät metallialan ihmisiä jo muutenkin. Siksi toimimme näin.


Sekalaiset kysymykset

Satutteko tietämään, onko Ukrainassa samat sähköpistokkeet, kuin meillä täällä Suomessa?

Satumme. Ja ovathan ne. Kyseessä on tyypit C & F (230 V; 50 Hz). Ja sekottajien (”hanojen”) kylmä ja kuuma toimivat toisinaan juuri päinvastoin, kuin meillä täällä Suomessa. Niin… ja perinteitä noudattavat ukrainalaiset pitävät meistä poiketen vihkisormusta oikean käden nimettömässä. 😉


1) EDRPOU koodi eli Ukrainian state registry legal entity identifier code (ukr. Єдиний Державний Реєстр Підприємств Обліку України) on numerosarja, joka on myönnetty virallisille avustusjärjestöille. Koodin voi ajatella vastaavan Suomen Y-tunnusta, jonka avulla yritys tai yhteisö voidaan identifioida. Kaikki kamiinat viedään pyyntikirjeiden avulla, jolloin niiden matka Suomesta loppukäyttäjille voidaan todentaa.

Paluu pääsivulle.